Reseptin toimittaminen  Reseptin uusiminen   Lääkekorvaukset  Lääkevaihto Informaatio
 

RESEPTIN TOIMITTAMINEN

Reseptilääkkeen toimittaminen apteekista edellyttää aina voimassa olevaa lääkärin kirjoittamaa reseptiä. Resepti voi olla alkuperäinen, uusittu tai määrätty uudelleen toimitettavaksi.

Resepti on voimassa 12 kuukautta sen määräämisestä tai uusimisesta lukien. Eräissä poikkeustapauksissa resepti voidaan toimittaa vielä 13. kuukauden aikana.

Vaikka reseptilääke on useimmiten valmis tehdaslääke, sen toimittaminen edellyttää useita eri työvaiheita, joihin kuluu aina aikaa. Henkilökuntamme pyrkii kuitenkin aina toimittamaan lääkkeenne mahdollisimman nopeasti.

Mikäli lääke on valmistettava apteekissa aikaa kuluu aina enemmän kuin valmista lääkettä toimitettaessa. Antibioottimikstuuran valmistukseen ei yleensä kulu kuin muutama minuutti, mutta jo yksinkertaisen voiteen tekemiseen kuluu 10 - 15 minuuttia.
Iltaisin ja sunnuntaisin ajat saattavat olla pitempiä, koska apteekissa on työvuorossa vain yksi farmaseutti.

Valmiiseen lääkkeeseen kiinnitetään, jokaiseen pakkaukseen, ohjelippu, josta ilmenee mm. lääkkeen käyttöohje. Siinä on myös mm. lääkkeen hinta. Mikäli saatte useamman pakkauksen samaa lääkettä, on jokaisessa ohjelipussa sama lääkkeen koko määrän hinta.